Tässä onkin hetki vierähtänyt kun viimeksi olen kerinnyt tänne kirjoittelemaan. Koko joulukuu on ollu niin täynnä kiirusta, että hyvä kun on oma pää pysynyt mukana tässä rumbassa. Alotettiin tosiaan Ladan kanssa se toko ja kerettiin käydä siellä jopa kolme kertaa kun pikku likalla alko juoksut ja jouduttiin jäämään tauolle. Oishan mun noi juoksujen alku pitänny itekki tajuta jo aikasemmin. Neidillä meinaan ihan vaa pikkasen puristi vanne päätä, mutta kun en tajunnu ni en tajunnu (pahvipää ku oon). No eihän siinnä mitään, sitte vaan piti ruveta kyttäämään sen ulkona käymisiä ku haukka, ettei naapurin sekarotuinen uros vaan pääse sitä astumaan. Nii ja löysinhän mä näistä juoksuista yhden valoisanki puolen. Nyt on meinaan testattu, ettei Eppu tajuu juoksuisista nartuista enää yhtään mitään. Eikä sitä näin ollen kiinnostanut Lada pätkän vertaa. Reppana ihmetteli vaan, että mitä toi akka mulle koko ajan kärttyilee ja sit taas välillä kiehnää kyljessä kiinni ku mikäkin takiainen.
Sain viellä kaiken joulukiireen ja hässäkän keskellä kauheen flunssan ja sitkeen yskän. Ja sen ansiosta Eppukin pääsi agilitystä pari viikkoa aikasemmin joululomalle. Mikä tais tehä pikku töpselihännälle ihan hyvää ku sai vaan lenkkeillä ja hörhöillä aivot narikassa vähän aikaa. Noh ens viikolla palataan taas koko porukka takasin kuriin ja järjestykseen ja jatketaan reenaamista.
Jouluna me oltiin koko kööri + muutama muu sukulainen meidän äiteen luona. Koirat oli pakettien määrästä päätellen ollu meidän porukasta kaikkein kiltteimpänä. Kauheen määrän herkkuja ne sai, piti oikeen osa laittaa jemmaan, etteivät syö ihan makeeta mahan täydeltä. Ite sain Jarnolta järkkäriin uuden putken, nyt näkee siis pidemmälle ku ennen ja pitäis saada paremmin kuvia. Mikäli sikäli siis meikäläisen taidot vaan riittää. Täytyy varmaan mennä johonki kuvaus kurssille, notta osais ees vähän paremmin ottaa noita kuvia. Varsinki nyt ku sen kuvan ottaminen ei oo enää välineistä kiinni.
Nii ja eihän tuosta joulukuusta yli päästy ilman surua ja murhetta. Jouduimme joulukuun 7. päivä päästämään rakkaan perheen jäsenemme Danin (pitkäkavainen collie) vehreimmille niityille töpsöttelemään. Olihan vanhalle herralle kerennyt kertymään ikää jo melkeen 14 vuotta. Kovin vaikeaahan tuo luopuminen oli, mutta täysin oikea päätös se oli. Nyt ei meijän tuuli turkkia enää kivut paina.
Tälläistä tällä erää. Toivottavasti saisin hieman reippaammalla aikataululla seuraavat kuulumiset kirjoteltua.
Nii ja hei oikein Hauskaa Uutta Vuotta kaikille karva korville ja niiden omistajille!
