Viimeisestä kirjoituksesta onki sitte kulunut melko pitkä
aika, joten ajattelin ryhdistäytyä ja raapustella tänne edes muutaman rivin
kuulumisia. Viimex ku tänne kirjottelin oli talvi ja nyt onki jo kesä aika
menee siis ihan mielettömän nopsaan. Sillä välillä ollaan keretty touhuumaan
jos jonkin näköstä, etten oikeen tiiä mistä alottaisin. No lähdetään liikkeelle
vaikka siitä, että käytiin Ladan kanssa huhtikuussa tokoilemassa Korrin Pekan
opissa. Mehän ihastuttiin Pekkaan ja se äärettömän hyvään opetus tyyliin ihan
täysin. Pekan tyyli opettaa oli jotenkin niin helppo ja yksinkertainen, että
jopa tällainenkin "hidas järkinen" ihminen kuin minä tajusi kaiken
mitä puhuttiin. Saatiin Pekalta paljon uusia ja hyviä vinkkejä miten lähdetään
viemään tuota pikku neitiä eteenpäin tuossa toko maailmassa. Muutenkin Lallukka
teki kaiken todella hyvin ja reippaasti. Pekka jopa sanoi, että tuon koiran
kanssa ei voi ottaa muuta tavoitetta kuin tottelevaisuus valion tittelin. Noh
tuosta tittelistä en tiiä, mutta kaippa mekin jossain vaiheessa ehkä
uskalletaan osallistua johonkin toko kokeeseen.
Huhtikuussa me käytiin sitten vielä molempien koirin kanssa
myös paimentamassa Klossnereilla sekä rauniotreeneissä Helsingissä.
Paimentaminen oli hauskaa puuhaa ja kivaa vaihtelua nähin normi treeneihin.
Eppu oli erittäin kiinnostunut pikku hattarapyllyistä ja oisikin mielellään
juossut niiden perässä täysin holtittomasti vailla järkeä. Innokasta pikku
paimenta piti vähän alkuun toppuutella, mutta pikku hiljaa sekin tajusi ettei
siellä aitauksessa voi ihan suin päin juoksennella. Päästiinkin loppu päivästä
Epun kanssa paimentamaan ilman liinaa ja sen jälkeen rupesikin homma toimimaan
paremmin kun minä en ollu koko ajan sotkeutumassa liinaan, koiraan ja
paimenkeppiin. Lalleri olikin sitten ihan eri juttu. Pikku neiti päätti, että
jos hän ei saa juosta noitten ötököitten perässä miten huvittaa niin sitten
syön vain niiden paskaa ja hengailen. Eli mitään hirveätä kipinää ei Ladalla
ainakaan ekan kerran jälkeen ollu havaittavissa tuohon lajiin.
Seuraavana viikonloppuna olikin sitten vuorossa tuo jo yllä
mainitsemani raunio treeni. Ikinä aikaisemmin en ollut lajia kokeillut ja
odotinkin innolla päivää. Molemmat koirat oli tosi kiinnostuneita ja
innostuneita lajista ja kummatkin hokasin heti mitä pitää tehä. Eppu varsinkin
pääsi oikein loistamaan raunioradalla. Olin niin onnellinen töpselihännän
puolesta, kerrankin löydettiin sellainen laji mistä Eppis ei paineistunut
ollenkaan. Päinvastoin teki koko päivän tiukasti hommia töpseli heiluen. Ajattelinkin,
että täytyy ruveta katselemaan jos löydettäisiin jostain ryhmä mihin mahtuisi
mukaan, niin voitaisiin ottaa siitä Epulle uusi harrastus.
Notta ollaan keretty normi treenien ohella pörräämään
muuallakin kun koti nurkissa. Ja lisää on luvassa, ollaan Ladan kanssa menossa
nyt lauantaina MH-luonnekuvaukseen. Jos en ihan väärin ole katsonut niin Lada
taitaa olla ensimmäinen lyhytkarvainen pyrriäinen joka Suomessa on tuon MH
kuvauksen käynyt sitten suorittamassa. Täytyy kirjotella teille ens viikolla
raporttia miten meillä meni ja mitä ne tuomarit tuosta pörröpäästä tuumasivat.
Nii ja onhan meillä vielä sunnuntaina Vuorelan Lotan agility päivä Ryttylässä.
Tohinaa on siis luvassa taas koko viikonlopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti